CROATIA / 16


 photo kroatiablogi6_zps476ijdoo.jpg  photo kroatiablogi5_zpsfzotk2ad.jpg  photo kroatiablogiin7_zpswhvhfzfu.jpg  photo kroatiablogi4_zpss4iwbu8j.jpg  photo kroatiablogi1_zpsavjlscqk.jpg  photo kroatiablogi3_zpsgikb0bgx.jpg

Kroatia ja Dubrovnik ovat olleet viime aikoina etenkin Game Of Thronesin ansiosta aikamoisessa nosteessa, joten sinne mekin päätettiin elokuun alussa suunnata nauttimaan lämmöstä ja upeista maisemista. Tai oikeastaan itse Dubrovnikiin tutustuttiin lähemmin vasta sitten, kun oltiin ensin ajettu kahteen kertaan Kroatian rannikon läpi ja piipahdettu kuudeksi päiväksi pohjoisessa Pagin saarella sijaitsevassa Novaljan bilekaupungissa - mistä muuten voinkin antaa ihan huikean matkavinkin elektronisen musiikin ystäville, sillä vaikka kyseinen paikka sijaitseekin aivan keskellä ei mitään eikä se ole vielä varsinkaan suomalaisten tiedossa, niin meno oli silti ihan uskomatonta! Nuorten suosiossa olevan Zcré Beachin monissa rantaklubeissa esiintyy kesäkuusta elokuuhun niin isoja kuin pieniäkin nimiä, meidänkin reissulle sattui juuri sopivasti Axwell Ingrosson keikka ja vaahtobileissä viihtyi aamusta iltaan. Ja vaikka Kroatia ei kokonaisuudessaankaan ollut (hotelleja lukuunottamatta) mitenkään kallis kohde, niin ruoka ja juoma Novaljassa ei ollut ihan sitä samaa turistihinnastoa kuin suosituimmissa kohteissa.

Dubrovnik, joka taktisesti jätettiin reissun loppupuolelle, ei sitten taas ole mikään menomesta vaan enemmänkin rentoutujan paratiisi. Päivät kuluivat pääasiassa Lapadin kaupunginosan rannalla porottavasta auringosta nauttien, ja iltaisin lähdettiin siihen kuuluisaan Old Towniin katselemaan kaupungin hulinaa. Löhölomasta huolimatta on kuitenkin kolme asiaa jotka mun mielestä jokaisen Dubrovnikiin matkustavan pitäis toteuttaa:

1. Vanhakaupungin muureilla kävely. Old Town on Dubrovnikin tunnetuin nähtävyys - eikä mitenkään suotta - joten ei ole mitään fiksua syytä jättää se välistä. Paras aika tehdä tämä kierros on oikeasti AAMULLA.  Muurit aukesivat siinä 8-9 aikaan, joten me itse lähdettiin hotellista hieman 8 jälkeen ja oltiin ensimmäisten joukossa kierroksella. Silloin on vielä sopivan hiljaista ja muureilla mahtuu rauhassa katselemaan, kiertelemään ja ottamaan kuvia, kello yhdentoista jälkeen kun kaupungissa alkaa aikamoinen ryysis. Lisäksi aurinko nousee päivällä jo niin polttavaksi että muureilla tallustaminen voi alkaa muuttua hippasen tuskaiseksi.

2. Köysirata-ajelu korkealle Dubrovnikin yläpuolelle. En tiedä oonko ihan paras henkilö suosittelemaan tätä kun itse pidättelin oksennusta ja rutistin silmät kiinni koko ajelun ajan, mutta ehkä ne kukkulan laella odottavat maisemat - ja kaupungin parhaat drinkit - olivat sen arvoisia!

3. Vesiaktiviteetti tai risteily. Vanhakaupungin satamasta lähtee monenlaista laivaa ja purkkia, yhden saaren kiertävistä semi-submarineista isompiin reissuihin. Aktiivisempi matkailija voi myös osallistua kajakkikurssille tai vuokrata vesijetin. Ihan varmasti jokaiselle löytyy jotakin.

Tällä hetkellä tuntuu että suurimpana Kroatiasta jäi käteen ihan hirveä matkakuume (ja näin blogia kirjoittaessa pieni harmitus siitä etten tohinaltani tajunnut ottaa enempää kuvia), enkä tiedä miten maltan odottaa seuraavaa kesää ja sinne suunniteltua Kuuban matkaa. Onneksi uutenavuotena pääsee edes hieman lievittämään kaukokaipuuta minilomalla Amsterdamissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti